Viimeinen rehtoripuheeni suomalaisille sisseille

Rakkaat siskot,

Ensimmäinen vuosi täällä Abu Dhabin keitaalla tuntui armeijakeikalta. ADECin ja EduClusterin puristuksessa väistelimme tulta rinta rinnan rakentaen yhteisymmärrystä emiraatti-suomalaiselle koulukulttuurillemme.

Sitten seurasi aliupseerikoulu. Marssijärjestystä hieman sekoitti koulun vaihto, mutta tahti pysyi yhteisenä ja loppu viimein voitokkaana, kunhan pääsimme asettumaan aloillemme. Punkkakaveri on välillä vaihtunut, mutta vahva yhteisöllisyys ei ole muuttunut. Tottahan meillä on pieniä törmäyskursseja käyty. Ihmisiähän tässä vain ollaan, mutta ’Siskoa ei jätetä’- periaate on toiminut ja toimii jatkossakin. Ensi vuoden kapiaiset – pitäkäähän toisistanne huolta! Teille haluan lausua Mary Anne Radmacherin sanat:

Rohkeus ei aina ole suurieleistä.
Joskus rohkeutta on se hiljainen ääni,
joka päivän päättyessä sanoo
… huomenna yritän uudestaan.

Meille lähteville haluan toistaa viime vuonna esittämiäni varoituksen sanoja. Meidän on käännettävä katse kohti kotimaata. Moni asia muuttuu emiraattiarjesta:

 

 

Kukaan ei kättele meitä koululla aamuisin – puhumattakaan anna poskihaleja.

Miehet eivät pysähdy ovelle odottamaan lupaa astua opettajanhuoneeseen.

Oppilaiden nimet on aakkostettu sukunimen mukaan.

Viikonloppu ei ala torstaina klo 14.

Viikonloppuretki tehdään metsään eikä Dubain rantahotelliin.

Me emme saa leimaa joka paperiimme.

Meillä on osoite, johon tulee posti.

Me nousemme itse autosta tankkaamaan automme tuulessa ja tuiskussa.

Kylmähanasta ei tule kuumaa vettä.

Meillä on sukat jalassa.

Kuumat tuulet vaihtuvat kuumiksi aalloiksi – Inshallah!

Too much tarkoittaa ihan oikeasti liikaa.

 

Suljen sanaisen arkkuni emiraattimaisesti. Pyydän anteeksi tekemiäni virheitä. On ollut etuoikeus tehdä töitä kanssanne ja saada kunniaa teidän ansiokkaasta työstänne. Kiitän ja toivotan teille kaikille onnea uusiin haasteisiinne!