Äitien illat

Al Ain on hyvin traditionaalinen kaupunki. Tämä kirkastui minulle ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana. Isät saapuivat koululle lastensa asioissa harvoin. Tavallisesti tällöin kyseessä oli vahva halu saada lapsellensa koulupaikka kyseisessä oppilaitoksessa tai muuten vaikuttaa tyttärensä koulunkäynnin haasteelliseen yksityiskohtaan.

Järjestäessäni ensimmäistä yhteistä vanhempainiltaa sain avointa paheksuntaa ensin opettajilta ja tämän jälkeen oppilaitteni äideiltä. Yksi äiti tuli henkilökohtaisesti tapaamaan minua kyseenalaistaen kutsuni vanhempainiltaan: ”Enkö toivo hänen osallistuvan? Mikäli lasten isiä ilmaantuu paikalle, hän ei voi jäädä tilaisuuteen. Miksi minä en halua hänen osallistuvan rakkaan tyttärensä vanhempainiltaan?” Jälleen kerran jäin sanattomaksi.

Asia korjaantui tahtomattani. Seuraavissa vanhempainilloissa kutsu oli muuttunut arabialaisessa käännöksessä äitien illaksi. Jatkossa kokeilimme kaikkea vanhempainvarteista, avoimiin oviin, vanhempainiltoihin, vanhempain yhdistystoimintaan ja erilaisiin vanhempien järjestämiin toiminnallisiin tapahtumiin.

Tytöt ovat emiraattikulttuurissa vahvasti vaimoihmisten kasvattamia. Tämä vaikutti myös isien haluun osallistua koulun tapahtumiin. Järjestimme jokaisessa vanhempaintilaisuudessa ja koulun juhlassa molemmille vanhemmille mahdollisuuden osallistua tytärtensä juhlaan. Miesten puolella väkimäärä oli hyvin vaatimaton, mutta jaksoimme iloita jokaisesta isästä, jonka saimme kannustamaan tytärtään opinnoissa.

 

Tavoitteemme saada poikaoppilaita kouluumme oli vahva ensimmäisestä lukuvuodesta lähtien. Pyrkimyksemme ei ollut ongelmaton, mutta vahva. Opetushallituksen pääjohtajan tuki asiassa oli korvaamaton. Ensimmäinen yrityksemme kariutui vanhempien vahvaan vastustukseen ja samanaikaisesti käynnissä olevaan peruskorjaukseen. Kyseisessä traditionaalisessa kulttuurissa oli välttämätöntä saada toisaalta vahva kannatus yhtenäiselle koululle ja toisaalta kyseenalaistava ilmapiiri perinteisesti toteutetulle koulukulttuurille. Seuratessani äitien reaktioita viimeisessä ’co-ed-ideologiaa kylvävässä’ vanhempainillassa, olin helpottunut arabiankielen vähäisestä tasosta. Tunnekuohut ylittivät monta Richterin asteikkoa, mutta työyhteisöni ammattilaiset seisoivat rinnallani ja jaksoivat vastata tulitukseen innoittamallani tiellä. Tänä päivänä koulussa on 50 emiraattipoikaa opissa tyttärien rinnalla ja he menestyvät!