Dyynejä loputtomiin

Dyynejä loputtomiin

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Asenne ratkaisee

Koulutusviennin neljäs ja ehkä merkittävin oppitunti kohdentuu suomalaisten panokseen koulutusvientitarjonnassa. ”Besserwisserit” jääkööt kotitantereelle. Kaiken tulee rakentua ja toteutua yhteistyössä rintarinnan kohdemaan opetushenkilöstön kanssa ja heidän asiantuntemustaan arvostaen. Luottamuksen rakentaminen ei tapahdu hetkessä, eikä sitä voi nopeuttaa millään titteleillä tai ansioluetteloilla. Kohtaamiseen ja läsnäoloon on varattava aikaa. Länsimainen tehokkuusajattelu ei kanna. Suomalainen työminä joutuu välillä koetukselle. On etsittävä uutta sisäistä joustoa antaa aikaa niin itselle kuin naapurillekin. 

Kuva ammattititaidosta rakentuu päivittäisestä työstä suoriutumisesta ja siihen asennoitumisesta. Se, miten kunnioitamme isäntämaatamme ja heidän kulttuuriaan, kertoo meidän tarkoitusperistämme osallistua koulutusvientitehtäviin. Se, miten arvostamme heidän koulutuksensa kehityspolkua, avaa mahdollisuuksia rakentaa yhteistyötä. Eteen tuli tehtäviä, jotka olisi ollut mahdollista hoitaa nopeasti ja laadukkaasti suomalaisella asiantuntemuksella. Tämä tie olisi johtanut meidät karille välittömästi. Me emme olleet rakentamassa omaa menestystarinaamme, vaan heidän.


Koulumme kasvoi kolmessa vuodessa sadan oppilaan vuosivauhtia emiraattivanhempien halutessa siirtää lapsiaan yksityiskouluista valtionkouluumme. Ensimmäinen koulurakennuksemme kävi ahtaaksi ja meille peruskorjattiin lähellä oleva lukiorakennus toimivaksi ja tilavaksi kouluksi. Tämä muutos ei olisi toteutunut, ellei oppilaiden vanhemmilla ja opetushallituksen päättäjillä olisi ollut uskoa ammattitaitoomme ja näyttöä yhteistyön toteutumisesta.


Tämä muutos aiheutti myös melkoisen muutoksen omaan työnkuvaani. Työsopimusta allekirjoittaessa luot itsellesi kuvan ammatillisista haasteista suhteessa sopimukseesi. Tähän kuvaan uskovat siinä vaiheessa aidosti kaikki osapuolet. Koulutusviennin edetessä työtehtävät ja vaatimukset voivat muuttua monella tapaa. Oppilasmäärä kasvoi vuosittain noin sadalla oppilaalla ja henkilökunta sen myötä. Meillä ei kuitenkaan ollut suomalaista ammattiyhdistystä (eikä minkään muunkaan maalaista) tukemassa uusien työehtojen mukaisia korvausmuutoksia. On tiedostettava, että vieraan maan sopimuskulttuuri ja lainsäädäntö on erilainen. Koulutusviennin oppitunti viisi: ei ole olemassa globaalia oikeustajua. Sinua ei kohdella väärin. Olet vain onnistunut työssäsi kasvattamaan tehtäväsarkaasi. Olet menestynyt.


Meille ovat iskostuneet jo äidinmaidossa demokratian ja tasa-arvon perusarvot. Kun jätämme tämän suomalaisen tasa-arvon kehdon, viemme mukanamme perusoletuksen, että elämä noudattaa samoja peruspilareita jatkossakin. Mielikuvituksemme ei anna mielivallalle tilaa… ”ja tapahtui niinä päivinä, että kruununprinssi kielsi kaikilta valtiontyöntekijöiltä palkankorotukset”. Allekirjoitettu työsopimus lupasi määrävuosikorotuksen, valtiovalta ei. Jälleen kerran oli palautettava mieliin, että koulutusvientikohdemaan demokratian kehitys vaatii aikaa aivan, kuten meidänkin maamme kehittyminen on vaatinut. Ei ole tapahtunut vääryyttä, ei ole syytä syyttää sopimusten tekijöitä, olemme vain olleet matkassa vieraan vallan sen hetkisessä demokratian kehityksessä.


Koulun kasvu ja sen myötä koulun vaihto toi minulle huomattavan määrän lisätehtäviä koulun oppilasmäärän ja henkilökunnan kasvaessa sekä koulun peruskorjaukseen liittyvissä asioissa. Ilman sarkasmia voin todeta, että koin koulun kasvun palkitsevana. Opin huomattavasti arabialaisesta koulurakentamisesta. Oli mielenkiintoista laajentaa suomalaisen pedagogisen asiantuntijuuden hyödyntämistä koulurakentamiseen.



Seuraa koulutusviennin kuudes oppitunti. Välillä oli vahva halu ”katsoa taakse”, mutta katse on palautettava yhteiseen tulevaisuuteen. Emme voi märehtiä sitä, mikä toimii hyvin kotimaassamme. Emme myöskään voi tehdä hatunkääntötemppua uudessa koulukulttuurissa. Välillä tämän suhteen joutui liikkumaan oman mukavuusalueen ulkopuolella, mutta yhdessä tähänkin löytyy ratkaisu –Inshallah!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro ajatuksesi!